Mit dem Klicken von diesem Knopf, legen Sie eine 24 stündige Pause ein. Dies bedeutet, dass Sie sich für 24 Stunden nicht in Ihrem Konto anmelden und spielen können.
Spielpause
expand minimise

Ruletti Online

Voittajat

Ruletti

Harva peli on kasinomaailmassa samanlaisessa klassikon asemassa kuin suorastaan legendaarinen ruletti . Jo 1700-luvulta lähtien viihdyttänyt suosikkipeli on säilynyt niin aatelisten kuin harrastelijapelaajienkin suosiossa vuosisadasta toiseen.

Me Betitonilla olemme pitäneet huolen siitä, että tänä päivänä myös ruletti on parhaimmillaan netissä pelattuna. Sivuiltamme löydätkin kymmenittäin erilaisia ruletteja niin virtuaaliversioina kuin oikeiden krupieerien pyörittäminä live versioinakin.

Mikä ruletti on?

Ruletin suosion salaisuus saattaa piillä siinä, että kyseessä on yksi yksinkertaisimmista, mutta samalla jännittävimmistä kasinopeleistä. Kun esimerkiksi blackjack vaatii pelaajaltaan oikeaa osaamista, on ruletti puhtaasti tuuriin perustuva onnenpeli.

Näyttävä, ja yleensä kasinon parhaalle paikalle sijoitettu, rulettipöytä koostuu kookkaasta panostusalueesta sekä varsinaisesta rulettipyörästä. Pelaajat asettavat panoksensa pöydälle joko tietylle numerolle tai tietylle värille, minkä jälkeen pelinhoitaja pyöräyttää rulettipyörän liikkeelle. Pelinhoitaja asettaa pyörälle kuulan, joka pyörän hidastuttua putoaa yhteen numeroiduista ja mustalla tai punaisella merkatuista koloista. Oikean värin tai numeron arvanneet pelaajat voittavat panoksensa moninkertaisena takaisin.

Perinteisimmillään rulettipyörältä löytyy 36 mustalla tai punaisella merkattua numeroa sekä yksi vihreä nolla. Talon etu on ruletissa poikkeuksellisen pieni, sillä vihreä nolla on pelin ainoa talolle etua tuova tekijä.

Mitä sinun tulee tietää rulettipeleistä

Ruletin säännöt ovat äärimmäisen yksinkertaiset, eikä tätä enempää osaamista vaadita, jotta peliä pääsee pelaamaan. Ruletti on siis aivan yhtä yksinkertainen peli kuin kolikkopelit, jotka myös perustuvat pelkkään onneen.

Rulettia on pelattu satojen vuosien ajan käytännössä identtisessä muodossa ja useimmilta kivijalkakasinoilta löytyvät ruletit eivät eroa toisistaan mitenkään. Me Betitonilla tarjoamme kuitenkin suomalaisille asiakkaillemme myös rulettia useissa eri muodoissa ja tarjolla on mielenkiintoisia variantteja kokeneillekin ruletin ystäville!

Löydä netin parhaat rulettipelit

Olemme Betitonilla ruletin ystäviä, minkä vuoksi olemme pitäneet huolen siitä, että suomalaiset asiakkaamme pääsevät nauttimaan parhaista mahdollisista ruleteista. Valikoimistamme löytyy kymmenittäin erilaisia ruletteja useilta eri pelinvalmistajilta, joten jokainen löytää joukosta varmasti juuri omaan makuun soveltuvan ruletin. Vaikka kaikki ruletit toimivatkin pohjimmiltaan hyvin samalla periaatteella, kannattaa ennen pelaamaan siirtymistä tutustua ruletin eri muotoihin.

Tutustu suosituimpiin nettiruletteihin

Valikoimistamme löytyvät esimerkiksi seuraavat kiehtovat rulettipelit:

  • European Roulette
  • American Roulette
  • 3D European Roulette
  • Turbo Roulette
  • Sapphire Roulette

Mikä on live ruletti?

Kun tavanomaisesti nettikasinoiden kasinopelit ovat täysin virtuaalisia, on live kasino toista maata. Live kasinon puolella klassisista kasinopeleistä nautitaan reaaliajassa, oikeilla rulettipöydillä ja oikeiden pelinhoitajien pyörittäminä.

Betitonin live kasino on laadukas täyden palvelun live kasino, josta suomalaiset pelaajamme löytävät lähes parikymmentä erilaista live rulettia, joiden parissa tunnelma on taatusti kuin aidolla kasinolla. Tarjolla on jopa mahdollisuus oikean lontoolaisen kasinon rulettipöydän seuraamiseen livenä – luonnollisesti voit myös panostaa tähän rulettiin reaaliajassa.

Betitonin tarjoamat uudet rulettipelit

Ruletti on todellinen klassikko, josta useimmat pelaajat nauttivat perinteisimmässä muodossa. Myös Betitonilta löydät klassisimman ranskalaisen ruletin useana erilaisena versiona. Pelaamaan pääsee niin virtuaaliversiona kuin oikean krupieerin seurassakin. Jos kuitenkin kaipaat vaihtelua, myös sitä löytyy runsaasti. Testaa esimerkiksi seuraavia moderneja rulettiuutuuksia:

Double Ball Roulette

Yksinkertaisin tapa lisätä rulettiin lisää viihdettä on tietysti toisen pallon asettaminen rulettipyörälle! Betitonin live kasinolta löytyvä Double Ball Roulette tarjoaa kaksinkertaisen määrän voittoja ja kaksinkertaisen määrän jännitystä. Luonnollisesti myös voitot on leikattu puoleen, mutta palautusprosenttiin ei ole kajottu. Kahden pallon ruletti sopii siis vaihteluksi ammattimaisemmallekin pelaajalle.

Lightning Roulette

Evolution Gamingin lanseeraama räiskyvä Lightning Roulette on taatusti yksi viime vuosien kiinnostavimmista uutuuksista! Oikeiden krupieerien live kasinolla pyörittämässä Lightning Rouletessa salama iskee ennen kierroksen alkua satunnaisesti muutamaan numeroon, jotka saavat tavanomaista korkeamman kertoimen. Konseptista tulee helposti mieleen erilaiset jackpot pelit, sillä yksittäinen pyöräytys saattaa palauttaa panoksen jopa 500-kertaisena! Ilman salamaa oikean numeron tuomat voitot ovat hieman normaalia rulettia alhaisempia, mutta palautusprosentti on kuitenkin ruletille tyypillinen 97,30 %.

Lightning Roulette on voittanut alan palkintogaaloissa useita palkintoja esimerkiksi vuoden parhaana pelinä sekä vuoden suurimpana innovaationa.

Hippodrome Roulette

Harvalta suomalaiselta löytyy aitoa kivijalkakasinoa naapurista, mutta nyt aidosta kasinon tunnelmasta nauttiminen onnistuu myös kotisohvilta käsin. Hippodrome Roulette nimittäin lähettää reaaliaikaista kuvaa suositun lontoolaisen Hippodrome Casinon rulettipöydästä! Hippodrome Casino on yksi Lontoon suosituimmista viihdekeskuksista, eikä aitoon kasinon tunnelmaan eläytyminen ole koskaan ollut näin helppoa.

Kuinka pelata rulettia netissä?

Ruletti tunnetaan paitsi poikkeuksellisen korkeasta palautusprosentista, myös pelaamisen poikkeuksellisesta yksinkertaisuudesta. Pelaaminen on todella helppoa, eikä taitoa tai osaamista vaadita lainkaan. Kuten myös raaputusarvat, pohjautuu myös ruletti pelkkään onneen. Aloita pelaaminen näitä ohjeita seuraamalla:

  • Aukaise mieleisesi ruletti.
  • Aseta panoksesi pelipöydälle joko numerolle tai värille.
  • Voit asettaa yhdelle kierrokselle useita eri panoksia.
  • Krupieeri pyöräyttää rulettipyörän liikkeelle ja asettaa pyörälle pyörimään kuulan, tämän jälkeen lisäpanoksia ei enää sallita.
  • Kuula asettuu johonkin rulettipyörän numeroiduista ja väritetyistä koloista.
  • Oikeaa numeroa ja väriä veikanneet lunastavat voittonsa automaattisesti.

Rulettipyörä, numerot ja pelipöytä

Rulettipöytä on näyttävä – ja jopa yllättävän kookas – kapistus, mutta itse rulettipyörä on hyvinkin yksinkertainen ja jopa pienehkö laite. Rulettipyörä sisältää 37 koloa, jotka on merkattu numeroin sekä värein. Pyörältä löytyy lähtökohtaisesti 36 numeroa, jotka on merkattu punaisella ja mustalla niin, että joka toinen numero on punainen ja joka toinen musta. Numeroiden järjestys on satunnainen ja perinteisesti kasinot ovat saattaneet vaihdella numeroiden järjestystä säännöllisesti, jotta huijaaminen olisi vaikeampaa. Pyörältä löytyy myös yksi vihreällä numeroitu nolla, joka on ainoa kasinolle etua tuova tekijä.

Runsaasti numeroita, värejä ja vaihtoehtoja sisältävä pelipöytä saattaa aluksi vaikuttaa hämmentävältä, mutta uusikin pelaaja oppii nopeasti missä mennään. Pöytä sisältää kaikki numerot, minkä lisäksi panoksensa voi asettaa värille tai useammalle numerolle. Panoksensa voi asettaa esimerkiksi parittomille numeroille. Panoksen asettaminen kahden numeron väliin taas tarkoittaa, että pelaajan panos jaetaan kahtia näiden kahden numeron kesken.

Mitkä ovat ruletin säännöt?

Oikealla kasinolla, kuten Helsingin Grand Casinolla, pelatessa rulettiin liittyy useita hienovaraisia herrasmiessääntöjä ja pelaajan oletetaan tuntevan vuosisatainen etiketti, mutta netissä pelatessa ei tällaisista tarvitse huolehtia . Betitonin rulettipöydissä ei etikettiä eikä muutakaan sääntötuntemusta juuri vaadita, vaan riittää, että muistat muutaman perussäännön:

  • Peliin liitytään asettamalla oma panos pelipöydälle.
  • Panostaa voi ainoastaan kierrosten välissä.
  • Kun rulettipyörä lähtee liikkeelle, ei panoksia enää oteta vastaan.
  • Pöydissä on panosrajat. Käytetyn panoksen tulee aina olla minimipanoksen ja maksimipanoksen välillä.

Ruletin strategia

Ruletti on puhdas onnenpeli, jossa omalla strategialla tai pelitavalla ei voi vaikuttaa pelin lopputulokseen. Palautusprosentti on aina identtinen ja lopputulos pohjautuu pelkästään onneen. Pyörältä löytyvä vihreä nolla tarkoittaa myös sitä, että talolla on hienoinen etu jokaisella kierroksella.

Tästä huolimatta ruletti on kiehtonut matemaatikkoja ja varmoista voitoista haaveilevia pelaajia jo satojen vuosien ajan. Peliin on kehitetty useita erilaisia strategioita , ja vaikka strategiat eivät oikeasti takaisikaan varmoja voittoja, saattavat ne tuoda peliin kaivattua lisäjännitystä. Esittelemme näistä tunnetuimmat ja suosituimmat.

Martingaalistrategia

Jo 1700-luvun Ranskassa suosioon noussut martingaali on taatusti yksi suosituimmista strategioista niin ruletin kuin muidenkin rahapelien parissa. Konsepti on äärimmäisen yksinkertainen ja sen on helppo ajatella tarjoavan varmoja voittoja. Pelaaja panostaa aluksi joko värille tai puolille rulettipöydän numeroista, jolloin voitto palauttaa panoksen kaksinkertaisena. Jos pelaaja häviää, toistaa hän saman vedon, mutta kaksinkertaistaa panoksen. Tätä toistetaan niin kauan, että pelaaja pääsee voitolle. Vaikka strategia kuulostaa varmalta tempulta, kasvavat panokset nopeasti yllättävänkin suuriksi.

Käänteinen martingaalistrategia

Käänteinen martingaali on monen rahapelaajan suosima strategia, vaikka he eivät välttämättä edes tietä strategian nimeä. Konsepti on jopa martingaalia yksinkertaisempi: aina, kun pelaaja voittaa, toistaa hän saman vedon kaksinkertaisella panoksella. Tappion tullessa palataan takaisin peruspanokseen ja yritetään uudelleen. Käytännössä käänteisessä martingaalissa toivotaan todella hyvää putkea. Kun voitot alkavat olemaan tuntuvia, kannattaa tietysti lopettaa ajoissa.

Fibonaccin strategia

Italialainen matemaatikko Fibonacci esitteli jo 1200-luvulla konseptin, joka sittemmin nimettiin Fibonaccin lukujonoksi. Fibonaccin lukujonossa kaksi edellistä lukua lisätään yhteen, jolloin lopputuloksena on lukujono, joka etenee näin: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144 jne.

Lukujonoa on sovellettu myös ruletin parissa. Tässä strategiassa pelaaja seuraa lukujonoa ja hävitessään hän etenee aina lukujonossa seuraavalle tasolle. Jos kolmen euron veto häviää, seuraavaksi panostetaan viisi euroa. Voiton osuessa kohdalle taas palataan lukujonossa kaksi askelta taaksepäin. Fibonaccin strategia on siitä mielenkiintoinen, että pelaaja jää tätä strategiaa seuratessaan helposti voitolle, vaikka häviäviä pyöräytyksiä olisikin tullut vastaan enemmän kuin voitollisia!

James Bondin strategia

Vaikka vuosittain Suomen televisiossa seikkaileva agenttihahmo tunnetaan erityisesti baccaratin ystävänä, esiintyi herrasmiesagentti Ian Flemingin kirjoissa silloin tällöin myös rulettipöydän äärellä. James Bondin strategia soveltuu oivasti hetkittäistä jännitystä hakeville pelaajille, jotka haluaisivat voittaa yhdellä pyöräytyksellä itselleen ”hyvän illallisen verran rahaa”.

Lähtökohtaisesti tässä strategiassa panostetaan 200 euroa, joista 140 euroa sijoitetaan korkeille numeroille (19–36). Tämän jälkeen sijoitetaan 50 euroa numeroille välillä 13–18 ja vielä lopuksi laitetaan kymppi vihreälle nollalle. Lopputuloksena pelaaja voittaa varmasti, kunhan voittava numero ei ole väliltä 1–12. Isot numerot tuovat voittoa 80 euroa, keskinumerot 100 euroa ja nolla peräti 160 euroa.

James Bondina tunnetulla Sean Connerylla oli kuitenkin oma strategiansa. Mies sijoitti tarinan mukaan yksinkertaisesti kolme kertaa putkeen kaikki rahansa numerolle 17 ja lähti italialaiselta kasinolta kotiin kymmeniätuhansia rikkaampana!

Pelaa rulettia oikealla rahalla

Tarjoamme suomalaisille pelaajillemme Betitonilla laajan valikoiman erilaisia ruletteja, joiden testaaminen onnistuu myös leikkirahalla. Valitse yksinkertaisesti pelikuvakkeen oikeasta alalaidasta pelin demoversio , jolloin voit testata, mikä peleistä soveltuu parhaiten omaan makuusi.

Totuus kuitenkin on, että jännittävimmät pelit pelataan aina oikealla rahalla, sillä vain tällöin pelaajalla on mahdollisuudet myös suuriin voittoihin. Ruletti soveltuu oivasti aloittelijoillekin, sillä taitoa ei vaadita ja palautukset ovat poikkeuksellisen korkeita. Jos tunnet olevasi hieman hukassa, lue ohjeemme ruletin pelaamiseen, jotta tiedät varmasti, mitä olet pöydässä tekemässä.

Rulettiin panostaminen

Ruletissa on lukuisia erilaisia panostusvaihtoehtoja. Panostaminen hoidetaan asettamalla oma panos pelipöydälle ja yksinkertaisin vaihtoehto on aina joko värille tai numerolle panostaminen. Rulettipöytä tarjoaa kuitenkin yllättävänkin monta panostusvaihtoehtoa:

    • Single – Panos yksittäiselle numerolle. Maksaa voitot 36-kertaisina.
    • Split – Panos sijoitetaan kahden numeron väliselle viivalle, jolloin panos jaetaan tasan näiden numeroiden kesken. Voitot 18-kertaisina.
    • Street – Panos kolmelle vierekkäiselle numerolle, panos sijoitetaan laitimmaisen numeron ulkoreunalle. Voitot 12-kertaisina.
    • Corner – Panos neljän numeron väliselle kulmalle, jolloin panos jaetaan tasan näiden numeroiden kesken. Voitot 9-kertaisina.
    • Six Line – Panos kuudelle numerolle. Sijoitetaan laitimmaisten numeroiden keskelle pöydän ulkoreunalle. Voitot kuusinkertaisina.
    • Tusina – Panos kahdelletoista numerolle. Pöydältä löytyy oma paikka näille panoksille. P12 panostaa 12 ensimmäiselle numerolle, M12 keskimmäiselle tusinalle ja D12 kahdelletoista viimeiselle numerolle. Voitot kolminkertaisina.
    • Iso tai pieni – Myös tälle panokselle löytyy oma paikkansa. 1–18 valitsee 18 ensimmäistä numeroa, kun taas 19–36 valitsee 18 jälkimmäistä numeroa. Voitot kaksinkertaisina.
    • Parillinen tai pariton – Myös tälle panokselle löytyy oma paikkansa. Voitot kaksinkertaisina.
    • Musta tai punainen – Myös tälle panokselle löytyy oma paikkansa ja nämä ruudut on yleensä merkattu yksinkertaisesti värillä. Voitot kaksinkertaisina.

Ruletin palautusprosentti

Ruletti tunnetaan yksinkertaisuutensa ohella poikkeuksellisen korkeasta palautusprosentista. Perinteinen yhden nollan eurooppalainen ruletti tarjoaa peräti 97,30 prosentin palautusta. Palautusprosentti on ruletissa identtinen täysin riippumatta siitä, mille vaihtoehdolle rahasi sijoitat. Palautusprosentit vaihtelevat hieman eri ruletin versioiden välillä, joten tarkka lukema kannattaa aina tarkastaa ennen rahojen sijoittamista.

Kasinon liittymistarjous ja bonus

Betiton pitää suomalaisista asiakkaistaan huolta, sillä tarjolla on säännöllisiä kampanjoita sekä mainio kasinon tervetuliaistarjous . Uudet pelaajat pääsevät lunastamaan ensimmäisillä talletuksillaan peräti 150 euron bonuksen, jonka kylkiäiseksi annetaan vielä 150 ilmaiskierrosta kolikkopeleihin. Bonusrahalla pääset nauttimaan esimerkiksi ruletista – päätä itse, pelaatko mieluummin virtuaalipelejä vai live kasinon rulettia oikean krupieerin seurassa.

Luethan ennen liittymistarjouksen lunastamista bonuksen säännöt ja ehdot huolellisesti läpi, jotta olet varmasti perillä bonukseen liittyvistä kierrätysvaatimuksista, minimi- ja maksimitalletuksista sekä aikarajoista.

Kaikki Betitonin asiakkailleen tarjoamat etuudet löydät kätevästi kasinon kampanjaosiosta.

Talletukset ja kotiutukset Betitonilla

Olemme panostaneet Betitonilla siihen, että rahansiirrot olisivat aina mahdollisimman helppoja ja nopeita. Tästä syystä tuemmekin kaikkia suomalaisten suosimia rahansiirtokeinoja . Talletukset ja kotiutukset onnistuvat helposti niin pankki- ja luottokorteilla, pankkisiirroilla kuin Trustlyn kauttakin. Lisäksi tuemme lukuisia nettilompakoita, kuten Skrilliä, Netelleriä, PayPalia ja ecoPayziä. Rahansiirrot onnistuvat myös esimerkiksi Eutellerin, Zimplerin ja Paysafecardin avulla.

Kaikki käytössä olevat rahansiirtokeinot sekä kotiutusajat löydät kätevästi talletuksia käsittelevältä sivultamme.

Pelaa rulettia netissä mobiililaitteellasi

Nykyaikaisena kasinona Betitonille on itsestään selvää, että pelaaminen onnistuu myös mobiililaitteilla. Betiton hyödyntää moderneinta HTML5-teknologiaa, mikä tekee kasinostamme täysin yhteensopivan kaikkien älypuhelimien kanssa. Olipa käytössäsi sitten Androidia, iOS:ää tai Windowsia hyödyntävä puhelin, onnistuu pelaaminen helposti.

Et tarvitse minkäänlaisia erillisiä sovelluksia, sillä HTML5-teknologia mahdollistaa pelaamisen suoraan mobiililaitteesi selaimen kautta. Betiton skaalautuu automaattisesti laitteesi näytölle kätevänä mobiiliversiona. Käytämme tuoreinta 128-bittistä SSL-salausta, jotta pelaaminen laitteella kuin laitteella olisi taatusti turvallista. Huomaat salauksen olevan toiminnassa selaimen hakupalkissa näkyvästä lukkosymbolista.

Asiakaspalvelu ja uskollisuusklubi

Pelasitpa sitten kolikkopelejä tai rulettia, Betitonilla me huomioimme sen. Kaikki suomalaiset asiakkaamme pääsevät automaattisesti osallistumaan uskollisuusohjelmaan , jonka kautta aktiivipelaajamme pääsevät nauttimaan huimista etuuksista. Jokainen 40 €, jonka panostat Betitonille, tuo sinulle yhden uskollisuuspisteen. Mitä enemmän uskollisuuspisteitä keräät, sitä korkeammille tasoille nouset uskollisuusohjelmassa. Tarjolla on 7 eri tasoa ja uudelle tasolle nousemisesta palkitaan avokätisesti. Korkeammille tasoille nousseet pelaajat nauttivat tietysti myös entistä paremmista etuuksista.

Jos sinulla on jotain kysyttävää esimerkiksi uskollisuusohjelmaan liittyen, palvelee Betitonin ystävällinen suomenkielinen asiakaspalvelu viikon jokaisena päivänä välillä 09:00-01:00.

Vastuullista pelaamista Betitonilla

Betiton on ylpeä siitä, että voimme katsoa suomalaisten asiakkaidemme perään. Pyrimme kitkemään vastuutonta ja vaarallista pelaamista niin ohjeistuksilla kuin erilaisilla pelaamista helpottavilla välineilläkin.

Jos pelaaminen tuntuu lipsuvan käsistä, suosittelemme vahvasti ottamaan yhteyttä joko kansainväliseen GamCareen tai suomalaisen Peluurin asiantuntijoihin.

Vastuullisina toimijoina tarjoamme tietysti myös mahdollisuuden asettaa useita erilaisia rajoituksia omaan pelaamiseen. Asiakkaamme voivat asettaa itselleen rajoituksia esimerkiksi peliaikaan sekä talletuksiin. Tarjolla on myös mahdollisuus säännöllisiin muistutuksiin pelaamiseen käytetystä ajasta sekä mahdollisuus asettaa oma pelitili väliaikaisesti tauolle.

UKK

Voinko pelata rulettia mobiililaitteellani?

Kyllä. Betiton tarjoaa monipuolisen mobiilikasinon, joka toimii kaikilla älypuhelimilla suoraan selaimen kautta. Mobiiliversiostamme löydät kymmeniä erilaisia ruletteja niin virtuaaliversioina kuin oikeiden pelinhoitajien pyörittäminä live versioinakin.

Kuinka pelaan rulettia netissä?

Ruletin pelaaminen netissä on helppoa. Sinun ei tarvitse kuin liittyä Betitonille, tehdä ensimmäinen talletus ja suunnata laajojen rulettivalikoimiemme pariin. Aukaise joku suosituista ruleteistamme, aseta panos haluamallesi numerolle tai värille, ja ala nauttimaan peleistä!

Voinko pelata rulettia netissä oikealla rahalla?

Kyllä. Sen lisäksi, että Betiton tarjoaa ruletista ilmaisia leikkirahalla pelattavia demoversioita, tarjoamme myös mahdollisuuden nauttia peleistä oikealla rahalla. Valikoimiimme kuuluu lukuisia erilaisia ruletteja ja vastaan otetaan niin pikkurahaa kuin hyvin kookkaitakin panoksia.

Onko ruletin pelaaminen netissä turvallista?

Betitonilla on. Kaikki pelimme ovat käyneet läpi iTech Labsin suorittaman monipuolisen ulkopuolisen testauksen, mikä takaa, että pelimme ovat paitsi turvallisia, myös täysin satunnaisia sekä reiluja. Tarjoamme pelejä testatulla ja tarkat vaatimukset täyttävällä alustalla, minkä lisäksi kasinomme hyödyntää myös moderneinta 128-bittistä SSL-salausta, jotta pelaaminen olisi taatusti turvallista.

Soveltuuko ruletti aloittelijalle?

Kyllä. Ruletti on yksi suosituimmista peleistä aloittelijoiden keskuudessa, sillä pelaaminen ei vaadi lainkaan taitoa. Ruletti pohjautuu pelkkään onneen, minkä lisäksi peli tunnetaan myös poikkeuksellisen korkeasta palautusprosentista. Korkea palautusprosentti tarkoittaa yksinkertaisesti enemmän voittoja.