menu

Valioliiga vedonlyönti Suomessa

Kertoimet kohteelle Valioliiga

Viimeksi muokattu: 26-06-2023 13:36

Englannin Valioliigan suosio vedonlyöntikohteena kasvaa vuosi toisensa jälkeen, ja Valioliiga vedonlyönti kerää panoksina miljoonia euroja viikoittain. Vedonlyönti Valioliigassa vaatii perehtymistä sekä aloittelijoilta että kokeneilta vedonlyöjiltä. Valioliiga vedonlyönti tarjoaa useita pelikohteita, joita ovat muun muassa ottelukohtaiset tulosvedot ja koko sarjatason tulosveto.

Yksittäisten suoravetojen ohella Valioliiga vedonlyönti tarjoaa myös ottelukohtaisia erikoisuuksia. Tasoitusvedoista suosituin on Asian handicap, jossa veikataan ottelun voittajaa maalitasoituksen avulla. Valioliiga vedonlyönti onnistuu myös tasoitusvetona. Tasoitusvedoissa otteluista voidaan myös veikata esimerkiksi kokonaismaalimäärää Over/under-periaatteella, eli siitä, tehdäänkö ottelussa maaleja esimerkiksi yli vai alle kaksi kappaletta.

Tulosvedon kertoimet vaihtelevat tasaväkisten joukkueiden välillä noin 1.1 – 2.5 välillä, kun taas paperilla heikommalle joukkueelle voi löytää jopa yli 4.0 kertoimia. Suurimpia voittoja Valioliiga vedonlyönti tarjoaa juuri altavastaajia pelaavalle. Monivedossa kertoimet lasketaan yhteen, joskin samalla kasvaa myös riski. Tasoitusvedossa Valioliiga vedonlyönti mahdollistaa korkeammat kertoimet etenkin silloin, kun pelissä on vahva ennakkosuosikki.

Ennakkosuosikin ja vastustajan maalierolle voidaan tasoitettuna saada yli 2.0 kertoimia lähes missä tahansa ottelussa. Over/under-vedoissa kertoimet lasketaan kokonaismaalimäärän perusteella. Suosituimmat tasoitusvedot ovat jalkapallossa 0, 1 ja 2 maalia. Koska jalkapallo-otteluissa maalimäärä jää usein vähäiseksi, vähintään kolmen maalin kertoimet ovat yleensä noin 2.0. Valioliiga vedonlyönti tarjoaa vaihtoehtoja jokaiseen makuun.

Valioliigan historia

Jos Valioliiga vedonlyönti kiinnostaa, kannattaa myös sarjan historiaan tutustua. Valioliigan syntyminen on sekoitus englantilaisen jalkapallon uutta nousukautta ja ammattiurheilun mukautumista bisnesmaailman ehtoihin. 1990-luvulle tultaessa englantilainen jalkapallo oli alennustilassa, mutta kansainvälinen menestyminen auttoi brittijalkapallon ylös montusta.

Vuoden 1990 MM-kisat olivat sarjan perustamiselle tärkeä tekijä, kun Englanti selvisi välieriin. Lisäksi jalkapallojoukkueiden omistajat alkoivat nähdä uusia mahdollisuuksia jalkapallo-organisaatioiden markkinoinnissa, televisio-oikeuksissa ja sponsorisuhteiden solmimisessa. Valioliiga perustettiin vuonna 1992, kun Englannin jalkapallon sarjajärjestelmä jakaantui.

Tällöin Englannin ykkösdivisioona siirtyi pois Englannin jalkapalloliigasta (Football League). Valioliigasta tuli yksi Englannin neljästä ammattilaisjalkapalloliigasta, ja Englannin jalkapalloliiga jatkoi kolmen muun liigan järjestämistä. Ensimmäisestä divisioonasta syntyi Valioliiga, toisesta divisioonasta jalkapalloliigan ykkösdivisioona, kolmannesta divisioonasta kakkosdivisioona ja neljännestä divisioonasta kolmosdivisioona. Valioliiga vedonlyönti nousi heti suureen suosioon.

Englannin valioliigan kumppanina on ollut historian aikana useita pääsponsoreita, jotka ovat vaikuttaneet myös Valioliigan nimeen. Kaudesta 2001-2002 kaudelle 2016-2017 asti Valioliiga tunnettiin nimellä Barclays Premier League sponsorinsa Barclaysin mukaan. Nykyään Valioliiga sarjataulukko sisältää 20 joukkuetta ja kyseessä on maailman seuratuin urheilusarja, minkä vuoksi myös Valioliiga vedonlyönti nauttii poikkeuksellista suosiota.

Tänä päivänä Englannin valioliigan televisio-oikeuksien arvo on yli 2,2 miljardia euroa ja sen potentiaalinen televisionäkyvyys kattaa yli 4 miljardia katselijaa. Myös Valioliiga vedonlyönti on kansainvälisesti huomattavan suosittu harrastus. 

Valioliigan historiasta: Tämän vuoksi Valioliiga on erityinen jalkapallosarja

Miksi juuri Valioliiga vedonlyönti nauttii pelaajien keskuudessa niin suurta suosiota? Englannin Valioliigaa pidetään maailman parhaimpana jalkapallosarjana monista eri syistä. Näitä ovat muun muassa joukkueiden ja kannattajien välinen yhteys, joukkueiden historiat ja brittiläiset jalkapallostadionit, joilla myös monet EM-kisat on pelattu.

Joukkueilla on ollut suuri rooli brittiläisessä kulttuurihistoriassa osana tehdasteollisuutta ja kaupungistumista. Tärkeä suosion syy on ollut televisiointi ja sarjan näkyvyys kansainvälisesti. Tärkein tekijä on kuitenkin Valioliigan voittajan tittelistä käytävä kamppailu: kun muissa Euroopan pääsarjoissa sarjavoitosta kamppailee vuodesta toiseen vain pari huippujoukkuetta, Valioliigassa potentiaalisia voittajaehdokkaita on ollut aina useampia.

Valioliigassa menestyvä joukkue säilyy kärkikahinoissa yleensä myös tulevilla kausilla, sillä menestyvä joukkue pystyy keräämään enemmän rahaa, hankkimaan parempia joukkueita ja panostamaan valmentajiin. 

  • Valioliigan pelaajamateriaali on tasokasta joukkueesta riippumatta. 
  • Brittiläinen jalkapallo on koko kansan urheilulaji. 
  • Sarjajärjestelmän seuraaminen on helppoa. 

Vaikka Suomessa jääkiekkovedonlyönti on yksi suosituimmista urheiluvedonlyönnin muodoista, muualla maailmassa selkeä ykkönen on jalkapallo ja etenkin Valioliiga vedonlyönti. Valioliigan sarjajärjestelmän seuraaminen on yksinkertaista. Joukkue ansaitsee voitosta kolme pistettä ja tasapelistä yhden pisteen. Häviäjäjoukkue ei saa ottelusta yhtään pistettä.

Jos sarjataulukossa pistetilanne on tasan, maaliero ja tehtyjen maalien määrä ratkaisevat. Tärkeimpiä vetovoimatekijöitä sarjan sisällä ovat pelaajat. Vaikka maailman parhaimpia yksilöpelaajia harvoin löytyy Valioliigasta, pelaajamateriaali on hyvin tasaväkistä. Esimerkiksi EM- ja MM-kisoihin tulevista joukkueista monien maiden avainpelaajat pelaavat ammattilaisuraansa Valioliigassa. Liigan maalimäärä on alhainen, mikä kertoo etenkin puolustuspelaamisen tasosta.

Joukkueiden stadionit ovat hyvin varusteltuja, mutta pelit ovat tehty koko kansan viihteeksi: ottelulippujen hinnat ovat pysyneet muihin sarjoihin verrattuna maltillisina. Vaikka upeimmat stadionit ovat liigan parhaimmilla joukkueilla, myös pienempien joukkueiden stadionit ovat erinomaisessa kunnossa esimerkiksi istumapaikkojen ja palvelujen osalta.

Valioliigassa on pitkään ollut kuusi joukkuetta, joilla on mahdollista voittaa sarja. Nämä ovat Manchester City, Manchester United, Liverpool, Arsenal, Chelsea ja Tottenham. Yleensä kausittain ainakin neljä näistä joukkueista on kärkikahinoissa mukana. Koska sarja on tasainen, tarjoaa Valioliiga vedonlyönti voittajan oikein veikkaaville maistuvia voittoja. 

Englannin valioliiga isännöinti: Ottelupaikkakunnat ja päivämäärät

Englannin Valioliigassa pelaa 20 joukkuetta, joilla jokaisella on oma kotistadioninsa. Valioliiga ottelut pelataan elokuusta toukokuuhun, ja ottelupaikkakuntia on kaudella 2019-2020 yhteensä 14 kappaletta. Lontoossa pelaavia joukkueita ovat Arsenal, Chelsea, Crystal Palace, Tottenham Hotspur ja West Ham United. Pohjoisin ottelupaikkakunta on Newcastle, jota edustaa Newcastle United.

Manchesterissa sijaitsevat Manchester Cityn kotistadion City of Manchester Stadium ja Manchester Unitedin Old Traffold. Liverpoolissa sijaitsevat Liverpoolin jalkapallojoukkueen kotistadion Anfield ja Evertonin kotistadion Goodison Park. Muita pienempien joukkueiden kotipaikkoja ovat Birmingham (Aston Villa), Bournemouth, Burnley, Brighton (Brighton & Hove Albion), Leicester, Norwich, Southampton, Watford ja Wolverhampton.

Kauden ottelut painottuvat viikonlopuille, ja yhteensä otteluita pelataan 260 kappaletta. Vuoden 2019-2020 sarja alkoi elokuun kymmenentenä päivänä vuoden 2019 puolella, ja loppuottelu pelataan Istanbulissa toukokuun lopussa. Kaikki joukkueet pelaavat sarjan aikana toisiaan vastaan vähintään kaksi kertaa, kerran kotistadionilla ja kerran vieraissa. Jokaiselle joukkueelle tulee kauden aikana 38 ottelua. Ehdoton voittajasuosikki kaudelle 2019-2020 on Liverpool, joka on johtanut sarjataulukkoa pitkään. 

Valioliiga: Suosikit

Valioliigassa oli alun perin 24 joukkuetta, mutta kaudelle 1994-1995 joukkuemäärä tiputettiin kahteenkymmeneen joukkueeseen. Tästä kaudesta lähtien Valioliiga eli Premier League on koostunut 20 joukkueesta, joista nykyään kuusi joukkuetta ovat voittajasuosikkeja. Suosikkijoukkueet ovat Manchester City, Manchester United, Liverpool ja Arsenal.

Manchester United on voittojen määrässä sarjan historian paras joukkue, sillä se on voittanut Valioliigan yhteensä 13 kertaa. Chelsea on voittanut sarjan viisi kertaa, Manchester City neljä kertaa ja Arsenal kolme kertaa. Näiden joukkueiden lisäksi kärkikahinoissa on pärjännyt myös muun muassa Tottenham Hotspur ja Leicester City.

Kaudelle 2019-2020 Valioliigaan saatiin myös iloista suomalaisväriä, kun hyökkääjä Teemu Pukin edustama Norwich nousi Englannin mestaruussarjasta Valioliigaan. Suomessa Valioliigaa seurataan ahkerasti ja etenkin viidellä menestyneimmällä joukkueella on aktiivinen kannattajakunta. Lähes kaikista Suomen suurimmista kaupungeista löytyy oma kannattajayhdistys Manchsterin joukkueille, Liverpoolille, Arsenalille ja Chelsealle.

Myös Norwichin kannattaminen on Teemu Pukin maalimenestymisen myötä noussut täysin uusiin lukemiin Suomessa, ja Suomi onkin Norwichin ulkopuolella suurin joukkueen kannattaja-alue. Myös suomalaisveikkaajien Valioliiga vedonlyönti on saanut uutta potkua Pukin menestymisestä. 

Betitonin vedonlyöntitarjoukset ja bonukset

Betiton on uusi nettikasino ja vedonlyöntisivusto, joka tarjoaa kaikkien nettirahapelien ystäville jotain. Sivustomme tavoitteena on tarjota niin laaja valikoima erilaisia nettipelejä ja vedonlyöntikohteita, että pelaajan ei tarvitse etsiä pelejä muualta. Vaikka kyseessä on urheiluvedonlyöntimaailmassa tuore vedonlyöntisivusto, on pelisivustomme profiloitunut hyvien vedonlyöntikohteiden ja bonuksien ansiosta.

Pelipaikkamme taustalla toimii vedonlyöntisivusto Karamban ammattilaisia, jonka vuoksi vedonlyöntisivustomme on varteen otettava vaihtoehto uusille ja kokeneemmillekin vedonlyöjille. Valioliiga vedonlyönti ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto, vaan palvelussamme on tarjolla runsas valikoima nettikasino- ja bingopelejä. Betitonilla ja Karamballa on sama vedonlyöntialusta, joten myös Valioliiga vedonlyönti tarjoaa runsaasti vaihtoehtoja.

Vedonlyöntisivustollamme on uusille pelaajille tervetuliaistarjous, jonka avulla Valioliiga vedonlyönti on helppo ottaa haltuun. Kun talletat ja panostat 15 euroa, saat lisäksi 10 euron ilmaisvedon. 10 euron ilmaisvetoa ei voi jakaa useaksi eri panostukseksi, vaan se tulee panostaa kerralla. Lue lisää bonuksen ehdoista tästä. Kyseinen 15 euron panostus ei ole useammalle suomalaiselle vedonlyöjälle suuri sijoitus.

Silti 10 euron ilmaisvedolla voi hyvillä kertoimilla päästä pitkälle, sillä esimerkiksi monivetoa pelaamalla voittojen määrä voi olla moninkertainen. Valioliiga vedonlyönti on tietenkin pelattavissa myös ilmaisvedolla. 

Rahan talletus ja kotiutus

Rahan talletus ja kotiutus onnistuu pelisivustolle kaikilla yleisimmillä rahansiirtotavoilla, joten Valioliiga vedonlyönti on helppo ottaa haltuun. Rahan talletustavoista Betiton on ottanut valikoimiinsa yleisimmät luottokortit, pankkitalletuksen, nettilompakot ja useita muita kansainvälisesti toimivia rahansiirtotapoja. Luottokorteista valikoimassa ovat Visa ja Mastercard.

Pankkitalletukset onnistuvat joko suorana pankkitalletuksena nettipankin kautta tai maksupalvelu Trustlyn välityksellä. Nettilompakoista käytössä ovat Skrill, Skrill 1-Tap, Neteller, EcoPayz ja PayPal. Muista Suomessa käytössä olevista talletustavoista valikoimissa ovat muun muassa Zimpler, Euteller ja Paysafecard. Kaikilla mainituilla talletustavoilla talletukset tapahtuvat välittömästi. Talletukset tehdään oman pelitilin kautta painamalla Kassa-painiketta.

Rahan kotiutukset onnistuvat valtaosalla mainituista rahansiirtotavoista, pois lukien Euteller, Zimpler ja Paysafecard. Luottokorteilla ja pankkisiirroissa rahan nostoissa pelitililtä menee 6-8 arkipäivää, ja Trustlyn ja nettilompakkojen kautta 3 arkipäivää. Kaikki nostot tulee tehdä suoraan netin kautta omalta pelitililtä, eli sähköpostitse tai asiakaspalvelun kautta tulleet nostopyynnöt eivät mene läpi. Kannattaa huomioida, että bonukset ja voitot voidaan kotiuttaa vasta silloin, kun bonusta koskeva vedonlyöntivaatimus on täyttynyt. Enimmäisnostoraja on kuukausittain 7 000 euroa tavallisille pelaajille. 

Panosta Valioliigaa mobiilissa

Viime vuosina Valioliiga vedonlyönti on kasvattanut suosiota myös mobiilissa, joten vedonlyöntisivustojen ja pelialustojen on ollut pakko taipua toimimaan kaikilla päätelaitteilla. Etenkin Valioliigan vedonlyöjille tämä on tärkeää, sillä sarja on pitkä ja pelejä pelataan lähes jokaisena viikonloppuna. Vaikka tällä nettipelisivustolla ei ole käytössä omaa mobiilisovellusta, onnistuu Valioliiga vedonlyönti suoraan selaimessa.

Tällä sivustolla Valioliiga vedonlyönti ei riipu käyttämästäsi laitteesta, eli Valioliiga vedonlyönti onnistuu sekä tietokoneella että mobiilissa. Jos vietät aikaa enemmän muualla kuin tietokoneen ääressä, vetokohteiden pariin pääsee myös suoraan älypuhelimella. Kun suuntaat mobiiliselaimen kautta palvelun nettisivulle, löytyy Valioliiga vedonlyönti ylävalikosta.

Pelialusta on helppokäyttöinen näytön koosta riippumatta, ja se on optimoitu toimimaan myös mobiilissa. Näin Valioliiga vedonlyönti on käytettävissä missä ja milloin tahansa. Kun haluat pelata vetokohteita kännykällä, toimii järjestelmä samalla tavalla kuin tietokoneella: valitse sivuston vasemmasta laidasta Valioliiga vedonlyönti tai muu vetokohde ja haluamasi kerroin.

Automaattisesti päivittyvä vetokohteiden valikko löytyy näytön oikealta puolelta ja välilehdet helpottavat vetokohteiden selaamista. Valioliiga vedonlyönti mahdollistaa kertoimien näyttämisen joko desimaaleina tai murto-osina. 

Asiakaspalvelu ja ohjelma

Jos olet ahkera nettipelaaja jolle maistuvat sekä Valioliiga vedonlyönti että kasinopelit, on tämä pelisivu loistava valinta. Betitonilla kaikista aktiivisimmille pelaajille on tarjolla oma ohjelma, jonka kautta pelaajat voivat päästä nauttimaan hyviä tarjouksia ja etuja. ohjelma on seitsemänportainen, ja tasoilla edetään pisteitä keräämällä. tasot ovat Uuden pelaajan taso, Pronssitaso, Hopeataso, Kultataso, Platinataso, Premiumtaso ja Prestige-taso.

Aktiivisesta pelaamisesta on paljon hyötyjä pelaajalle, sillä ahkerasta pelaamisesta voi ansaita monia palkintoja. Tällaisia aineellisia ja aineettomia palkintoja ovat muun muassa räätälöidyt bonukset, pelattujen rahojen palautusmahdollisuus cashback-järjestelmän kautta, henkilökohtaisempi asiakaspalvelu, erilliset bonukset ja esimerkiksi erilaiset tavarapalkinnot.

Myös suuremmat nostorajoitukset ja nopeammat rahan kotiutukset kuuluvat ohjelman etuihin. Koska Valioliiga vedonlyönti ja bingo eivät pisteitä tarjoa, tulee pelaajan pelata myös nettikasinopelejä tasoilla noustakseen. Pisteitä voi kerätä esimerkiksi kolikkopeleistä ja nettikasinopuolen pöytäpeleistä.

Myös asiakaspalvelun puolesta pelisivumme standardit vastaavat netissä pelattavien rahapelisivustojen kansainvälisiä laatuvaatimuksia. Sivustollamme on tarjolla laadukas asiakaspalvelu, joka toimii kahdeksalla kielellä, mukaan lukien suomeksi. Suomalaiseen asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä live-chatin välityksellä kello 09.00 – 02.00 välisenä aikana. 

Vastuullinen pelaaminen

Vastuullinen pelaaminen on kansainvälinen rahapelejä koskeva koodisto, joka sisältää useita erilaisia vaatimuksia ja toimintaohjeita netin kautta toimiville rahapelisivustoille. Vastuullisen pelaamisen koodistoa sovelletaan pelisivustoille ja niiden sidosryhmille, jotta nettipelejä tarjoavat palvelut noudattavat turvallisuutta ja eettisyyttä toiminnassaan.

Tarkoituksena vastuullisella pelaamisella on turvata pelaajien käyttökokemus niin, että pelaajat ovat suojassa nettipelaamisen mahdollisilta kielteisiltä vaikutuksilta. Koska nettipelaamisen tarkoituksena on viihtyä ja pitää hauskaa, vastuullisen pelaamisen konsepti on tärkeä. Vaikka suuri osa pelaajista voi pitää rahapelejä harrastuksena ja viihteenä, on myös niitä pelaajia, jotka eivät osaa tasapainottaa oikein riskiä ja viihdettä.

Vastuullisen pelaamisen vaatimuksia edellytetään sekä nettikasinopelejä tarjoavilta peliyhtiöiltä että pelaamista tarjoavilta pelisivustoilta. Lisäksi peliyhtiöiden tulee tukea pelisivustoja noudattamaan lainsäädännön ja turvallisen teknologian vaatimuksia. Tärkeimpiä vastuullisen pelaamisen tavoitteita ovat haavoittuvien pelaajien suojaaminen, alaikäisten pelaamisen estäminen, turvallisuustoimet, yksityisyydensuoja, turvallisten rahansiirtojen takaaminen, eettinen ja vastuullinen markkinointi sekä suojatut verkkoympäristöt, joissa rahapelit toteutetaan.

Rahapelisivustojen tulisi noudattaa sellaisia mainontakäytäntöjä, joilla varmistetaan että mainonta ei ole kohdistettu alaikäisille tai uhkapeliongelma-alttiille pelaajille. 

cockiePopupContent