expand minimise

EURO 2020 vedonlyönti Suomessa

Vedonlyöntikertoimet Euro 2020 -turnaukseen

Viimeksi muokattu: 26-06-2023 13:35

Jalkapallovedonlyönti Euro 2021 -turnaukseen lähenee kovaa vauhtia; kisat järjestetään 12.6. – 12.7.2021. Millaiseksi spektaakkeliksi nämä 12:ssa eri Euroopan maassa järjestettävät kisat mahtavatkaan nousta? Jotakin poikkeuksellista kisoissa on kuin onkin tapahtumassa, sillä koskaan aikaisemmin niitä ei ole käyty useammassa kuin kahdessa eri maassa.

Kuinka vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista toimii uusissa olosuhteissa, tuleeko kisoista täysi floppi vai tarjoaako EM-kisojen vedonlyönti olosuhteiden vuoksi entistä parempia kertoimia? Seuraamme tilanteiden kehittymistä hyvissä ajoin ennen jalkapallon Euro 2021-turnauksen virallista käynnistymistä; jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti Betitonilla onnistuu jo ennen turnauksen alkamista.

Kun kisat vihdoin alkavat, onnistuu EM-kisojen vedonlyönti sivustollamme perinteisesti ennen jokaista ottelua että livenä otteluiden aikana. Mikäli live-vedot ovat sinulle vielä entuudestaan tuntematon tapa harrastaa urheiluvedonlyöntiä, kokeile niitä ihmeessä meillä Betitonilla.

Live-vetojen suola on ottelussa tai kilpailussa nähtävät käänteet: erilaiset tapahtumat, kuten loukkaantumiset, vaikuttavat muuttuviin kertoimiin. Näin voit vaikuttaa omaan menestykseesi vetojen suhteen aikaisempaa paremmin. Toisaalta live-vetoja asettaessasi sinun tulee seurata tapahtumia perinteistä veikkaustyyliä tarkemmin. Oli tyylisi mikä tahansa, on vedonlyönti jännittävää ja hauskaa jokaisessa urheilulajissa! Jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti tekee kisoista taatusti entistäkin jännittävämpää seurattavaa. 

EM-kisat vedonlyönti tarjoaa Betitonilla jopa satoja kohteita jokaiseen kisojen otteluun, joten EM-kisojen vedonlyönti on poikkeuksellisen monipuolista puuhaa. Jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti onnistuu tulosten lisäksi esimerkiksi kulmapotkujen määrästä, keltaisista korteista sekä maalintekijöistä. Vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista onnistuu tietenkin livenä, minkä lisäksi EM-kisat vedonlyönti sisältää nyt mahdollisuuden useiden saman pelin kohteiden yhdistämiseen samalle lapulle. 

Jalkapallon EM-kisojen historia

Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään joka neljäs vuosi. Turnaukseen osallistuvat jokaisella kerralla vain Euroopan parhaat miesten jalkapallomaajoukkueet. Vuoden 2021 EM-kisat ovat suomalaisesta näkökulmasta historialliset, sillä tänä vuonna maajoukkueemme Huuhkajat ovat mukana mittelöissä. Tätä herkkua on saatu Suomessa odottaa jo pidemmän aikaa, sillä ensimmäisen kerran UEFA Euro-kilpailut järjestettiin jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1960.

Alun perin kisojen lopputurnaukseen selviytyi ainoastaan neljä maata. Vuonna 1980 turnauksen säännöissä nähtiin muutos, kun lopputurnaukseen pääsi jo kahdeksan maata. Vuonna 1996 joukkueiden määrää nostettiin 16 joukkueeseen, ja nykyiseen kokoonpanoon, eli 24:ään joukkueeseen, määrä nostettiin vuonna 2016. Turnauksen historian menestyneimmät maat ovat Espanja ja Saksa, joilla on molemmilla hallussaan yhteensä kolme mestaruutta. Kolmanneksi menestynein maa kisoissa on ollut Ranska, jolle mestaruuksia on kertynyt kaksi kappaletta.

EM-kisoissa palkintona kiertää näyttävä Henri Delauna -pokaali, jota kunkin maan joukkueet tavoittelevat intohimoisesti ja määrätietoisesti. EM-kisojen jälkeen jalkapallossa tapahtuu kansainvälisesti suuria seuraavan kerran vuoden 2022 marraskuussa, kun Qatarissa järjestettävät MM-kisat käynnistyvät. Vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista ja MM-kisoista onnistuu tietysti helpoiten Betitonilla. 

Euro 2020: miksi tuleva turnaus on erityinen?

Euro 2021 -turnaus pelataan siis kesällä 2021. Suomen kannalta tilanne on poikkeuksellinen, kun saamme seurata myös oman maajoukkueemme edesottamuksia jalkapallokentillä. Huuhkajat pelaavat B-lohkossa, jossa saamme vastaan mm. Tanskan. Tulevan kesän EM-kisat ovat erityiset myös muista syistä suuremmassa mittakaavassa: kisat järjestetään useammassa eri maassa, kun tähän mennessä ne on totuttu näkemään korkeintaan kahdessa. Myös yksittäisen ottelun seuraamiseen tuomaritasolta on tiedossa muutoksia, kun kisoissa otetaan vihdoin käyttöön myös videoerotuomarit. Esimerkiksi Valioliiga on käyttänyt videoerotuomareita jo useampana vuonna, ja nyt on myös suurempien kisojen vuoro. 

  • EM-kisat järjestetään poikkeuksellisesti 12:ssa eri maassa. 
  • Suomen maajoukkue on mukana turnauksessa. 
  • Kilpailuissa on käytössä ensimmäistä kertaa videoerotuomarit. 

Euro 2021 -turnaus on monella tavalla ainutlaatuinen. Aikaisempina vuosina kisat on järjestetty korkeintaan kahden eri maan yhteistuumin, mutta nyt, turnauksen juhlavuotena, otteluita käydään jopa 12:ssa eri maassa. Prosessi järjestäjämaiden löytämiseksi ja ratkaisemiseksi on tähän mennessä ollut melko pitkä: isäntämaiden haku käynnistyi jo kesäkuussa 2012.

Alun perin ilmoitus ja suunnitelmat turnauksen hajauttamisesta aiheuttivat tyrmistyksen maailman jalkapallofanien ja -asiantuntijoiden joukossa; useamman järjestäjämaan näet pelättiin voivan tuhota turnauksen alkuperäisen luonteen. UEFA ei peloista piitannut ja pysyi järkkymättömänä. Se löi suunnitelmat lukkoon saman vuoden joulukuussa, ja perusteluksi päätökselle annettiin mm. taloudellisen taakan jakaminen.

Jäsenmaat saivat tämän jälkeen ilmaista kiinnostuksena isäntäkaupunkina toimimiselle. Kiinnostusta kisamaaksi riitti ympäri Euroopan, ja hakemuksia jätettiinkin yhteensä 19 eri maasta. Hakuprosessin ja monien vaiheiden kautta isäntämaiksi valikoitui lopulta nykyiset 12 kappaletta. Lisäksi Suomen mukanaolo turnauksessa on ainutlaatuista, mutta muutakin poikkeuksellista tulevassa turnauksessa on: ensimmäistä kertaa koskaan käyttöön otetaan myös videoerotuomarit.

Sen seurauksena myös vedonlyönti livenä voi olla aikaisempaa tarkempaa. Tästä loistavana esimerkkinä toimii vaikkapa jääkiekkovedonlyönti, joka on vauhdikkuudessaan mykistävää. Vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista onnistuu helposti Betitonilla. Jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti on tarjolla jokaisen ottelun kohdalla. 

Euro 2021: 12 eri maata, 12. kesäkuuta – 12. heinäkuuta 2020

Euro 2021-turnaus järjestetään 12. kesäkuuta – 12. heinäkuuta 2021 välisenä aikana 12 maassa. Neljännesvälierät sekä lohkovaihe järjestetään Kööpenhaminassa (Tanska), Amsterdamissa (Alankomaat), Bukarestissa (Romania), Dublinissa (Irlanti), Bilbaossa (Espanja), Glasgow’ssa (Skotlanti) sekä Budapestissa (Unkari). Puolivärierät ja lohkovaihe järjestetään Münchenissa (Saksa), Bakussa (Azerbaidzhan), Roomassa (Italia) sekä Pietarissa (Venäjä). Loppuottelu sekä välierät käydään Lontoossa (Englanti). Kisapaikkakunnat valittiin 19.9.2014.

Lohkoarvonta on sekin jo suoritettu marraskuussa 2019. A-lohkossa pelaavat Turkki, Italia, Wales ja Sveitsi. B-lohkosta löytyy Suomi, Tanska, Belgia ja Venäjä. C-lohkossa ottelevat Hollanti, Ukraina, Itävalta ja Kansojen Liigan pudotuspelien voittaja. D-lohkossa pelaavat Englanti, Kroatia, Tshekki ja Kansojen liigan pudotuspelien voittaja C. E-lohkossa nähdään Espanja, Ruotsi, Puola ja Kansojen liigan pudotuspelien voittaja B. F-lohkossa ottelevat Portugali, Ranska, Saksa ja Kansojen liigan pudotuspelien voittaja A/D.

UEFA pidätti oikeuden muuttaa isäntämaiden sijoittelua lohkoissa. Näin jokainen kisoihin pääsevä isäntämaa saa pelata vähintään kaksi kotiottelua. Poliittiset syytkin vaikuttivat lohkojen järjestelyihin: esimerkiksi Venäjä ja Kosovo eivät päätyneet samaan lohkoon. Muistathan, että meillä on tarjolla huikea vedonlyönti bonus, jonka avulla EM-kisat vedonlyönti on parhaimmillaan. Nappaa se käyttöösi, aloita vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista ja nauti tulevista kisoista! 

Euro 2020 suosikit

UEFA pitää tänäkin vuonna huolen siitä, että EM-kisat ovat yksi maailman puhutuimmista aiheista. Vedonlyönnissä tiedossa on jännittäviä hetkiä ottelu ottelulta. Suomalaisten vedonlyöjien suosikkeja ei tarvitse kovin kaukaa etsiä: Huuhkajat ovat tehneet historiaa ja vievät maamme ensimmäistä kertaa Euroopan mestaruuskilpailuihin.

Huuhkajien lisäksi muita suomalaisten vedonlyöjien suosikkeja tulevassa turnauksessa ovat mitä suurimmalla todennäköisyydellä kaikki vanhat suosikit, kuten Ranska, Espanja, Italia sekä Englanti. EM-kisojen vedonlyönti tarjoaakin runsaasti vaihtoehtoja. Näiden maiden kannattajia maastamme löytyykin runsaasti, eikä ihme: kyseisten maiden korkeatasoiset joukkueet tarjoavat katsojille unohtumattomia pelejä vuosi toisensa jälkeen.

Asetelmat jännittävälle turnaukselle ovat jo pystyssä ja nähtävillä: EM-kisat vedonlyönti tuleekin tänä kesänä käymään varsin todennäköisesti hyvin vilkkaana. Suomalaisten pelaajien odotukset ovat luonnollisesti korkealla, olemmehan mukana kisoissa ensimmäistä kertaa koskaan. Kertoimien kannalta on toki hyvä ajatella realistisesti; Huuhkajille ei povata erityisen hyvää menestystä, eivätkä kertoimetkaan näin ole järin erikoisia – ainakaan toistaiseksi.

Onkin viisasta valita joukkueista myös muita omia suosikkeja, joiden etenemistä seurata ja joiden puolesta asettaa vetoja. Jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti Betitonilla tarjoaa urheilun ystävälle reilusti vaihtoehtoja. 

Betitonin tarjoukset ja bonukset

Betiton haluaa, että vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista onnistuu mahdollisimman helposti. Siksi olemmekin laatineet erinomaisen tarjouksen: kun asetat vähintään 15 euron arvoisen vedon meille, saat kaupan päälle ilmaisvedon, jonka arvo on 10 euroa. Ilmaisveto on käytettävissäsi vedonlyönnissämme, ja se tulee käyttää kerralla. Sitä ei siis voi jaotella osiin.

Myös EM-kisat vedonlyönti onnistuu tarjouksen avulla. Huomioithan myös, että vedonlyöntibonus on tarjolla ainoastaan sellaisille pelaajille, jotka eivät ole aikaisemmin tallettaneet sivustollemme. Ennen bonuksen käyttöön ottamista tutustuthan sen sääntöihin ja ehtoihin tästä. Muistahan myös, että kasinollamme on käynnissä jatkuvasti erilaisia kampanjoita, joista voit poimia itsellesi parhaiten sopivia muita etuja.

Näiden avulla jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti ja vaikkapa kolikkopelien pelaaminen onnistuu astetta hauskemmin: saat niiden myötä itsellesi hieman ylimääräistä pelirahaa. Sen ansiosta kartutat kokemustasi ja pääset tutustumaan uusiin peleihin kätevästi ja ilman oman rahan häviämisen riskiä. Nautinnolliset pelielämykset odottavat sinua sekä vedonlyönnissä että muissa kasinopeleissä.

Asiakaspalvelumme avustaa sinua enemmän kuin mielellään, mikäli sinulla on kysyttävää esimerkiksi bonuksista, vedonlyönnistä tai vaikkapa kasinomme kolikkopeleistä. Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos EM-kisojen vedonlyönti herättää kysymyksiä. 

Talletukset ja kotiutukset

Tallettaminen ja kotiuttaminen on tehty kasinollamme helpoksi ja monipuoliseksi, joten vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista onnistuu helposti. Meille voit tehdä rahansiirtoja useilla eri menetelmillä, ja uskomme sinun löytävän kasinoltamme juuri sinulle parhaan maksutavan. Talletustapoja ovat mm. Visa, MasterCard, Trustly, Skrill, PaysafeCard sekä Zimpler.

Pienin mahdollinen kertatalletus on 10 euroa. Teit talletuksen sitten millä tahansa edellä mainitulla tavalla, siirtyvät rahat pelitilillesi välittömästi. Kaikki maksutavat ovat ilmaisia, pois lukien luottokorttitalletukset, joista perimme 2,5 % käsittelykulun. Mikäli sinulla ei ole vielä pelitiliä, luo sellainen itsellesi. Pelitilin rekisteröinti on nopea ja lyhyt prosessi, jonka läpikäymisen jälkeen vedonlyönti ja erilaiset bonukset ovat aivan käsiesi ulottuvilla. Muista, että kotiutusten saamiseksi sinun tulee varmentaa pelitilisi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että lähetät meille muutamia asiakirjoja, joiden perusteella voimme varmistua henkilöllisyydestäsi. Nostot voit tehdä esimerkiksi luottokorteille, Skrilliin sekä pankkitilillesi Trustlyn kautta. Skrillin ja Trustlyn kautta rahansiirto näkyy välittömästi nostopyynnön käsittelyn jälkeen. Luottokortille kotiutus kestää kolmesta viiteen päivään siitä, kun olemme käsitelleet pyyntösi. Mikäli teet useita kotiutuspyyntöjä samalle rahansiirtomenetelmälle 24 tunnin aikana, saatamme yhdistää pyynnöt ja maksaa voitot yhtenä summana. 

Mobiilivedonlyönti Euro 2020 -turnauksessa

Mobiilivedot Euro 2021-turnauksessa tulevat olemaan tänä kesänä suositumpia kuin koskaan aikaisemmin, sillä tänä päivänä EM-kisat vedonlyönti onnistuu missä ja milloin tahansa. Suomalaispelaajat ovat jo vuosia rakastaneet asioida kasinoilla nimenomaan mobiililaitteilla, ja tästä syystä uskommekin, että tuleva kesä sekä jalkapallon EM-kisat vilkastuttavat mobiilikäyttöä entisestään.

Mikä olisikaan parempaa kuin se, että voit seurata erilaisten netistä löytyvien suoratoistopalveluiden kautta kisojen tapahtumia reaaliajassa liikkeellä ollessasi? Myös vetojen asettaminen onnistuu tänä kesänä käytännössä milloin ja missä tahansa, joten EM-kisojen vedonlyönti onnistuu helposti. Sivustomme on täysin responsiivinen, joten se mukautuu käyttämäsi laitteen näytön koon mukaan. Sinun kannaltasi tämä merkitsee sitä, että voit pelata kasinollamme kaikilla suosikkilaitteillasi. Kasinomme ja sen kaikki palvelut toimivat mobiilissa kätevästi ilman sovellusta.

Sinun ei siis tarvitse ladata tablettiisi tai puhelimeesi erillisiä ohjelmia, vaan jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti onnistuu suoraan selaimessa. Helppokäyttöinen kasinoalustamme on näppärä myös aloittelevalle pelaajalle: sivustolla liikkuminen on tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi ja suoraviivaiseksi. Suuret kuvakkeet ja selkeä valikko tekevät käyttäjäkokemuksesta taatusti nautinnollisen pelikerta toisensa jälkeen. Jalkapallontäyteisestä kesästä saat irti parhaat palat asettamalla vetoja sivustollamme ja seuraamalla otteluita suoratoistopalveluista tai televisiosta. EM-kisat vedonlyönti on todellakin tehty helpoksi. 

Asiakaspalvelu ja -ohjelma

Pidämme kaikkia asiakkaitamme suuressa arvossa. Meistä on äärimmäisen tärkeää, että tavoitat asiakaspalvelijat juuri silloin kun sitä tarvitset, ja mikä tärkeintä, omalla äidinkielelläsi. Tästä syystä pätevä ja suomenkielinen asiakaspalvelumme onkin avoinna joka päivä kello 09.00 – 02.00 välisenä aikana. Parhaiten ja nopeinten tavoitat asiakaspalvelijamme live chatissa.

Erinomaiseen asiakaspalveluun kuuluvat mielestämme myös loistavat edut, joista tervetulobonus vedonlyöntiin, eli 10 euron ilmaisveto, on loistava esimerkki. Edut eivät meillä jää tähän, sillä olemme luoneet pelaajiamme varten fantastisen -ohjelman. Sen myötä ulottuvillasi on toinen toistaan parempia tarjouksia ja bonuksia. -ohjelma sisältää yhteensä seitsemän eri tasoa. Tasoilla liikut kierrättämällä oikeaa rahaa kasinomme peleissä.

Huomaathan, että uskollisuuspisteitä ei kuitenkaan kerry vedonlyönnin tai bingon parissa. Mikäli siis haluat päästä käsiksi etuihimme, kannattaa jalkapallon EM-kisojen vedonlyönti hoitaa kasinopeleihin tutustumisen ohella. Seitsemän eri tason sisältämiä etuja ovat mm. korkeammat nostorajoitukset, nopeammat kotiutukset, erilaiset tavarapalkinnot, chatin kautta saatavat bonukset, henkilökohtainen tilinhoitaja sekä kuukausittaiset käteispalautukset. -ohjelmaan ei tarvitse hakea tai liittyä erikseen. 

Vastuullinen pelaaminen

Betiton on vastuunsa tunnistava nettikasino. Meille pelaajat ovat aidosti tärkeitä, ja haluamme jakaa tietoa vastuullisesta pelaamisesta aktiivisesti. Pyrimme omassa toiminnassamme noudattamaan kaikkia vastuullisen pelaamisen kannalta olennaisia seikkoja, mutta myös sinulla on vastuu omasta pelaamisestasi. On joitakin perusasioita, jotka on hyvä pitää mielessä heti, kun EM-kisojen vedonlyönti aloitetaan.

Muista, että sinun ei koskaan tule pelata sellaisella rahalla, jota sinulla ei ole varaa hävitä. Ennen ensimmäistäkään kolikkopeliä tai vedon asettamista tee itsellesi selkeä pelibudjetti. Voit halutessasi ottaa käyttöön myös useita erilaisia vastuullisen pelaamisen työkaluja. Voit hallita rajoituksia oman pelitilisi kautta. Sieltä sinun on mahdollista asettaa rajoituksia esimerkiksi yksittäisen istunnon pituuteen tai vaikkapa tappioiden summaan tietyllä aikavälillä.

Rahapelaamisen tulee olla hauskaa ja kevyttä ajanvietettä – se on yksi harrastus muiden joukossa. Sen ei pidä aiheuttaa negatiivisia ilmiöitä tai tilanteita sosiaalisiin suhteisiisi, eikä se myöskään saa tehdä taloudellesi hallaa. Toimimme esimerkiksi MGA:n ja UKGC:n pelilisenssien alla, ja myös nämä kaksi tahoa edellyttävät meiltä tiettyjä toimenpiteitä vastuulliseen pelaamiseen liittyen. Meillä olet luotettavissa käsissä ja vedonlyönti jalkapallon EM-kisoista onnistuu aina vastuullisesti. 

cockiePopupContent